Kaikkien divarikierrosten äiti

Yllätin itseni kirjamessuilta. En ole koskaan aikaisemmin käynyt, mutta nyt oli ihan pakko, kun onnistuin saamaan haltuuni Project Maman Katjan jakamat vapaaliput.

Ja kyllä kannatti.

Messut ovat tavallisesti rasittavia pörräystapahtumia, joissa en yleensä jaksa enää hirveästi viihtyä. Aivan liikaa näytteilleasettajia, liikaa tyrkytystä, liikaa ihmisiä ja tungosta, liikaa kamaa.

Kirjamessutkin vaikuttivat ensin vain valtavalta kirjakaupalta.

Mutta sitten. Kustantamojen ja kirjakauppojen osastojen takana odotti paratiisi: hirveä määrä divareita saman katon alla! Meinasin pyörtyä. Ihanaa! Apua! Millä energialla minä nämä kaikki kahlaan läpi? No, kahlasin kumminkin, ja tarttui sieltä muutama nidekin laukun pohjalle.

Kirjat ovat tärkeitä tavaroita. Haluan omistaa lukemiseni, ihastella kirjoja hyllyssäni, selata sivuja ja puhallella pölyjä niiden päältä. Tuntuisi hirveältä tuhlaukselta ostaa kaikki kirjat uutena ja jättää ne hyllyyn pölyttymään yhden lukukerran jälkeen.

Siispä jos divarista vain löytyy, ostan käytetyn. On huojentava ajatus, että ainakin yksi ellei useampi ihminen on käännellyt samat sivut ennen minua. Löytämisen riemu on mahtava, kun eteen sattuu opus jota on metsästänyt jo pitkään - tai jokin kiinnostava yllätys, johon ei ehkä muuten olisi tullut tarttuneeksi. Kellastuneet sivut, vanhat omistuskirjoitukset tai kahvitahra kannessa tekevät käytetyistä kirjoista vielä viehättävämpiä.

Minikirjastostani lainaan kavereille luettavaa niin paljon kuin suinkin kaupaksi menee. Mitä useampi silmäpari samat sivut ahmii, sen parempi.

Mutta kirjoista luopuminen, sitä on vielä harjoiteltava. Pallottelen ajatuksella, että näitä rakkaita saisi kotona olla vain tuo nykyinen hyllyllinen, ja kun se täyttyy, on karsittava. Viime vuonna vein ensimmäisen setin divariin - ja toin tilalle uusia. Tai siis vanhoja.

Messuilta tarttui hihaan uusiakin opuksia. Pienihmiselle oli pakko hankkia yksi Tatu ja Patu, kun tekijät olivat sattumalta juuri silloin signeeraamassa teoksiaan. Ja pari muuta kivaa, kun sai edullisesti. Yhden omalla hankintalistalla olevan kirjan kohdalla arvoin pitkään - pokkarin hinta oli kolmannes kovakantisesta, ja pokkari on se ekologisempi vaihtoehto. Anteeksi maapallo, otin kovakantisen. Eikä ole edes FSC-merkitty.

Lisäksi saldona ilmainen artikkeli Long Playsta, kutsu kustantajan kirjailijailtaan/ystävämyyntiin ja pari muuta etuläpärettä. Sekä inspiroiva pitkä käytäväkeskustelu kera vanhan kurssikaverin, johon törmäsin sattumalta.

Ei huono. Saatan mennä uudestaan. Jos saan vaparit.