No en kyllä tiedä jaksaisiko viitsiä

Elämässäni on rasittava ristiriita.

Olen laiska ja mukavuudenhaluinen. Saamaton.

Haluaisin kokea paljon. Ja saada jotain aikaiseksi.

Tykkään vetelehtiä, mutta aina en tykkää kun vetelehdin. Tuloksena on helposti levoton olo, jonkin sortin reippauskriisi tai kateus aktiivisia ja aikaansaavia ihmisiä kohtaan.

Helsinki tarjoaa liikaa kaikkea, mitä haluan. Elokuvia, teatteria, keikkoja, näyttelyitä, ravintoloita, kulttuuririentoja ja tapahtumia pitkin kaupunkia. Haluaisin tavata ystäviä useammin, lukea enemmän kirjoja, harrastaa. Sisustustakin voisi vähän kohentaa ja joskus ehkä katsoa vähän telkkaria. Ja tehdä jotain yhdessä perheen kanssa. Bändiinkin pitäisi yrittää panostaa enemmän.

Ja sitten on tietysti ne kaikki välttämättömät normikuviot: siivoamiset, pyykkäämiset, kaupassa käymiset, kokkaamiset, pesulla käynnit, pienihmisen huolto ja ensi vuonna vielä päivätyö. Ai niin ja liikkuakin pitäisi.

Ja nyt on tämä blogi. Ja voi jos riittäisi paukkuja vielä opiskella jotain!

Paradoksaalisesti tuntuu, että on kiire ja ajasta puute, vaikka ei tekisi mitään ihmeellistä. Takaraivossa jyskyttää, miten tämänkin hetken voisi käyttää, kun tarttuisi johonkin. Elämä tarjoaa liikaa vaihtoehtoja ja velvollisuuksia!

Valita toki täytyy ja pienihmisen takia osallistumisen mahdollisuudet vähenevät, mutta minä valitsen tekemättä jättämisen silloinkin, kun ei tarvitsisi. En ole esimerkiksi kertaakaan osallistunut ravintolapäivään. Enkä siivouspäivään. En käynyt koko kesänä tsekkaamassa Teurastamoa, vaikka oli tarkoitus. En käynyt Pihlajasaaressa enkä Suomenlinnassa. Ja kaikkia näitä olisi voinut ja voisi tehdä myös pienihmisen kanssa ilman lastenhoitojärjestelyjä.

Jos jotain menoa ei ole sovittu kalenteriin jonkun tyypin kanssa tietyllä kellonlyömällä, jään kotiin kyhjöttämään. En jaksa lähteä. Vaikka huvittaisikin, viitsimisen kanssa voi tulla ongelmia. Ja sitten taas harmittaa kun ei tullut mentyä.

Ei laiskuudessa mitään pahaa ole, mutta välillä kyllä ottaa päähän ihan huolella, kun tuntuu että elämä valuu sormien välistä. Eikä voi oikein syyttää muita kuin itseään.

Miten sitä osaisi ryhtyä vähän ahkerammin - tai olla tyytyväisempi vähempään?